kohti pariisia

Ystävien ja yhteistyökumppaneiden merkitys nousi omalta osaltaan tärkeäksi. Turun Sanomille hän totesi huhtikuussa 1986: "Tätä työtä ei voi enää tehdä yksin ... siihen tarvitaan monien ihmisten yhteistyötä." Taival ulkomaisille foorumeille oli monipolvinen ja pitkä. Oikeastaan on puhuttava useista rinnakkaisista teistä ja tarinoista - yhden reitin kulkuahan "maailmalle meno" ei ole.

Ensimmäisistä yhteyksistä on mainittava isän järjestämä näyttely Tukholmaan 1977. Saksalaiset taas löysivät Palmun Hämeenlinnasta. Ensimmäinen näyttely Bonnissa oli vuonna 1980 – "Institut für Sprachvermittlung" järjesti näyttelyn 15.-27.4. ja vastaanotto oli myönteinen. Sanomalehdet Bonner Anzeigerblatt ja General-Anzeiger mainitsivat tapahtuman, hieman laajempi juttu oli Bonner Rundschaussa otsikolla "Prägnante Bilder aus dem Norden Finnland". Viime vuosina Palmulla on ollut useita näyttelyjä Tukholmassa ja hän on saanut niistä paljon julkista huomiota.

Omia ponnistelujaan Palmu ei maailmalle pyrkiessään kaihtanut. Klassinen tarina on hänen näyttelynsä saaminen Amsterdamiin 1983. Taidekauppiasystävänsä Roel Wildeboerin kanssa hän kulki galleriasta toiseen viisi taulua kainalossaan lähes viikon ajan tuloksena vain kohteliaita torjuntoja kerta toisensa jälkeen.

He tarjosivat Palmun töitä yksinkertaisesti väärän tyyppisiin gallerioihin, koska eivät tunteneet riittävästi Amsterdamin galleriamaailmaa. Viimeisessä galleriassa, johon viikon päätteeksi ajateltiin enää sateessa mennä vihdoin tärppäsi. Galleristirouva totesi iloisena, että "nämähän ovat aivan kuin mieheni tauluja" ja näyttelystä sovittiin. Galleriassa Den Gulden Fonteyn 24.9.-16.10.1983 olleesta näyttelystä tuli myös myönteisiä lehtimainintoja. Juhani Palmun töitä oli esillä myös hämeenlinnalaisten taiteilijoiden yhteisnäyttelyssä saksalaisessa ystävyyskaupunki Cellessä 1983.

Ehkä legendaarisin ja suomalaisessa julkisuudessa monin maustein tarjoiltu tarina on Palmun tulo Pariisiin maailmankuuluun Bernheim-Jeunen galleriaan, jossa hänen ensimmäinen näyttelynsä oli vuoden 1986 alussa.

Gallerian nimen ja osoitteen Rue Faubourg Saint-Honorélla Juhani Palmu oli saanut Ranskan suurlähettiläältä Philippe Hussonilta tämän vieraillessa syksyllä 1984 Palmun kotona cocktailtilaisuudessa.

Vielä samana syksynä Palmu teki matkan Pariisiin ja sai sovituksi rendez-vous'n Berheim-Jeunen omistajien kanssa. Mukaan ensikäynnille oli otettu valokuvia hänen maalauksistaan, ja Palmua olivat tapaamisessa auttamassa ranskankielen tulkki sekä vanha ystävä Reijo Oras. Suomen Pariisin suurlähetystöstä oli näyttelyaikeesta kerrottaessa todettu ykskantaan, että kaupungin hienoimman ostoskadun kulmilla ei ole suomalaisia taiteilijoita ennen asioinut, ja että ajatus näyttelyn saamisesta Bernheim-Jeunelle on lähinnä utopistinen.

Niinpä sisäänastuttaessa oli mieleen noussut aluksi tunne, että eipä oikeastaan ole hassumpaa tulla hylätyksi näin hienossa paikassa. Sekin kävisi arvokkaasta kokemuksesta. Tämän myötä ei toisaalta ollut mitään hävittävänäkään. Tapaaminen oli saatu sovittua - nyt oli vain esitettävä asiansa.

Kun keskustelujen edetessä gallerian omistajien, Daubervillen perheen taholta, oli sitten kohteliaasti tiedusteltu, mistä gallerian osasta tuntematon suomalaistaiteilija olisi mahdollisesti kiinnostunut, oli Oras kiiruhtanut vastaamaan, että luonnollisesti koko galleriasta!

Ystävällisessä ilmapiirissä käydyn neuvottelun tuloksena Juhani Palmu sai alustavan hyväksynnän näyttelypyrkimykselleen tähän 200-vuotiset perinteet omaavaan taidepyhättöön. Samalla kuitenkin sovittiin siitä, että ennen varsinaisen sopimuksen tekoa hän toisi nähtäväksi Pariisiin joitakin viimeisimpiä taulujaan. Tämä hetki tuli kolme viikkoa myöhemmin.

Taulujen tutkiminen gallerian takahuoneessa kesti pitkään ja Palmulle esitettiin tuon tuosta kysymyksiä. Paikalla ollut Daubervillen perheen isoisä harmaahiuksinen akateemikko - jutteli vieraalle kohteliaasti, yrittäen helpottaa odotuksen piinaa. Hän muun muassa kertoi olevansa vierassalongin vastapäiselle seinälle ripustetun äiti ja lapsi -aiheisen taulun pikkupoika. Palmu huomasi hienon maalauksen tekijäksi Auguste Renoirin!

Suomalaistaiteilija istui tuolissaan hiljaisena - hän oli tehnyt kaukaisesta Pohjolasta pitkän matkan maailmantaiteen metropoliin.

Kolmen tunnin istumisen ja kymmenien kysymysten jälkeen Palmun hyväksyntä Daubervillen galleriaan vahvistettiin. Hän oli päässyt mukaan hyvin maineikkaaseen taiteilijoiden ryhmään - hänellä olisi näyttely Bernheim-Jeunellä.

Tämän gallerian taiteilijakaartista 200 vuoden ajalta riittää luetella maalaustaiteen keskeisiä nimiä pitkään: Delacroix, Corot, Courbet, Cézanne, Renoir, Gauguin, Bonnard, Vuillard, Seurat, Matisse, Dufy, Modigliani, Italian futuristit, Rousseau ja myös Vincent van Gogh. Historiallisia näyttelyjä toinen toisensa perään sekä erittäin vaikuttava joukko nykytaiteilijoita lähestyttäessä jälleen uuden vuosisadan, ja nyt myös uuden vuosituhannen alkua. Juhani Palmu tunsi katsovansa gallerian historiikistä suoraan länsimaisen maalaustaiteen sydämeen.

Hänen ensimmäinen esiintymisensä Bernheim-Jeunella 1986 oli taiteellinen ja kaupallinen voitto tekijälleen, joka ei varmasti etukäteen kuvitellut saavansa kaupaksi Pariisissa seitsemää maalausta jo avajaispäivänä. Myydyt työt olivat vielä etupäässä näyttelyn suurikokoisimpia pääteoksia.

Oli selvää, että Juhani Palmu saavutti tällä debyytillään jalansijan Pariisissa – ja alkumenestykselle seurasi jatkoa. Vuonna 1988 hänet hyväksyttiin Galerie Bernheim-Jeunen sopimustaiteilijaksi, joita on kerrallaan vain kymmenkunta. Siitä alkaen Palmun töitä on ollut esillä vakituisesti tässä Ranskan kenties tunnetuimmassa taidegalleriassa. Toinen Palmun menestysnäyttely seurasi Bernheim-Jeunella jo 1990 ja ranskalaisten taidelehtien hyvin huomioima kolmas näyttely maaliskuussa 1993.

Bernheim-Jeunen ovien avautumista voi pitää Juhani Palmun suurena läpimurtona kansainvälisille taidemarkkinoille ja kuvataiteen foorumeille. Michel ja Guy-Patrice Daubervillen johtamassa galleriassa pidetyt näyttelyt ovat olleet ikäänkuin käyntikorttina ja suosituksena myös muihin arvostettuihin gallerioihin, oltiinpa sitten luomassa yhteyksiä vaikkapa Monacoon tai Tokioon.

Pariisin ensinäyttelyn jälkeen vuosina 1986-88 Juhani Palmu tuli näyttävästi esiin myös Kaliforniassa USA:ssa. Hänen näyttelyitään ja töitään on ollut esillä mm. Richard Burton Galleryssa, Dyansen-galleriassa Beverly Hillsissä ja lopulta myös erittäin tunnetussa Arnold Ashkenazyn galleriassa ja kokoelmassa. Tämä kuuluisa taiteenkerääjä ja hotelliketjun omistaja Los Angelesista kävi Juhani Palmun vieraana Suomessakin - hankittuaan sitä ennen yli 10.000 taideteoksen kokoelmaansa myös suuren ryhmän Palmun maalauksia.

Juhani Palmun teoksia on vakituisesti esillä lisäksi The Carlan Collection Galleryssa Palm Springsissä sekä Kioicho-galleriassa Tokiossa.

Kaikilla näillä kontakteilla on tietysti oma tarinansa. 1980- ja 90-lukujen taitteeseen tultaessa kerrottavan määrä Juhani Palmusta tuntuu olevan räjähdysmäisessä kasvussa. Tätä julkista suosiota voi mitata tietenkin myös ekonomisesti. Lapsuudessaan isän ankaran kritiikin alla piirtämiseen tympääntynyt Juhani Palmu on ollut jo 80-luvun puolivälistä saakka myös taloudellisesti yksi Suomen menestyneimpiä kuvataiteilijoita.

Ensikertainen huomionosoitus suomalaiselle kuvantekijälle on sekin, että Juhani Palmu esitellään "Kuukauden taiteilijana" Valittujen Palojen yli sataan maahan leviävässä kansainvälisessä painoksessa syksyllä 1993.