tapaus palmu

Miten on mahdollista, että Suomessa taiteilijana kevyeksi luokiteltu ja taidepiirien arvostuksien ulkopuolelle sysitty tekijä pärjää maailmalla erinomaisesti? Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa hyvät galleriasuhteet luonut taidemaalari Juhani Palmu tietää vastauksen.

Palmu-ilmiön kohdalla taiteen helmikanat ja -kukot asettuvat kummasti samalle orrelle: heistä tuskin kukaan arvostaa Juhani Palmun taidetta. Maailman parhaiden kuvataiteilijoiden matkahuollossa – ravintola Kosmoksessa - viisaat tietävät: "Se Palmu on nolla. Pikku Vionoja, latomaalari. Taiteen top tenissä se jätkä ei kestä." 1970-luvulta alkaen Juhani Palmu on kivunnut ikiomalla listallaan pohjalaisilla maisema ja pihapiirimaaluksillaan. Kun 80-luvulla modernismin eliitti miehitti Helsingin parhaat galleriat takarivissä Palmu levitti kansanperinteisen taiteensa ympäri Suomen koko kansan ulottuville. Modernistit myivät hyvin, mutta hävisivät Palmulle. Useana vuotena Palmu oli maan eniten veroja maksava taidemaalari. Rahaa tuli niin, että polvia pakotti. Alan ammattijärjestön jäseneksi Palmua ei tietenkään hyväksytty.

Suomen nykytaiteen hintatason romahdettua, gallerioiden kuollessa ja suomalaisen taiteen maailmanvallotuksen pitkittyessä, Juhani Palmun meno loukkaa joka suhteessa. Saksaan muuttanut Palmu on luonut parissa vuodessa huomattavat galleriasuhteet Keski-Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa ja ilman minkäänlaista taiteen vientitukea. Kuin tavaraproomuvirta Reinilla Palmun taide myy maailmalla ja Suomessa eikä taiteilija itse aina tiedä missä viidestä mersustaan istuisi. Palmun vakituiset galleriat Pariisissa, Tokiossa, Beverly Hillsissa ja muualla eivät ole kohulla pystyyn pantuja trendipaikkoja vaan vakavaraisia pitkän linjan laatugallerioita.

Näissä paikoissa Suomen taidepiirien huonoksi ilmoittama Palmutaide on jatkuvasti esillä Frank Stellan kaltaisten johtavien nykytaiteilijoiden töiden rinnalla. Millä lihaksilla moinen sydäntäsärkevä vääryys? Vastausta piti hakea legendaarisesta Bernheim Jeune galleriasta Pariisista, mistä Palmu boomi alkoi talvella 1986.

Loukkaavinta Suomen paljon parempia taiteilijoita kohtaan oli, että Palmu asui koko ajan kantapaikassaan Pariisin Ritzissä. Viimeistään Ritzin hemingwayt ja picassot palvelleen henkilökunnan pitäisi huomata, että kyseessä ei ole parasta Suomesta. Mutta täälläkin Palmu sai huipputekijöille kuuluvan kohtelun.

omaperäisyyden etu

"Michel Dauberville - te olette galleristi viidennessä polvessa, Gallerianne Bernheim Jeune on yksi Ranskan arvostetuimpia. Gallerianne on löytänyt lukuisia mestareita, mm. Vincent van Goghin. Miten ihmeessä te otitte Juhani Palmun vakituiseksi taiteilijaksenne?"

"Miksi emme? Juhani Palmu on hyvā taidemaalari. Hänen aihemaailmansa on virkistävän tuore ja värienkäyttönsä erinomaista. Pidämme hänen töistään."

Mutta voin luetella teille (ja luettelen) 15 paljon tasokkaampaa suomalaista taiteilijaa, joille kuuluisi kansainvälinen läpimurto!

"Varmasti he ovat tasokkaita. Mutta millä tavalla he suunnittelevat läpimurtoaan? Puhuvat siitä Suomessa? Aha - ja ovat modernisteja? Sitten se on hyvin vaikeaa. "Hyviä modernisteja on maailmalla jo paljon. On vaikea olla löytö heidän joukossaan - tuli Suomesta tai muualta. Modernismi on kopioinut jo melko tarkkaan mestarinsa. Galleristeja kiinnostaa ennen kaikkea omaperäisyys. Se, miten taiteilijan työt kestävät ilman valtavirran tukea. Siksikin me otimme Palmun. Hän ei ole maailman paras, mutta yksilö."

Entä taiteilijan status! Juhani Palmua ei arvosteta kotimaassaan. Häntä ei ole palkittu apurahoilla eikä valtionpalkinnoilla. Ei ole edes huolittu oman ammattijärjestonsä jäseneksi. Suomessa tällaisella on merkitystä.

"Sittenhän Palmu on teidän van Goghinne". Dauberville nauraa. "Joka tapauksessa muodista sivullinen. Ranskassa yhden maan sisäisellä mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. Me kaikki tiedämme hyvin, miten suosikkilistat syntyvät. Toki ansioilla, mutta liian usein ystävän palveluksina. Maani galleristiliiton presidenttinä tunnen tämän kulttuuriterrorismin. Taide yhdenmukaistetaan, valitut korotetaan. Mutta pitkällä aikavälillä vain oman tien kulkijat säilyttävät arvonsa."

"Juhani Palmussa ei häirinnyt hänen tuntemattomuutensa. Jopa kansallisuus lakkasi merkitsemästä, kun näimme hänen työnsä. Teokset kaupittelivat meille itse itsensä. Tuli tunne, että tässä on pitkästä aikaa jotakin uutta. Ja kun mielikuva kesti, tarjosimme Palmulle mahdollisuutta näyttelyyn."

Reijo Rinnekannas

7.2.1992 Suomen Kuvalehti